Minua jo pitempään somessa seurailleet saattavat tietää Firreä edeltäneen yhteisomistushevoseni Bold Texasin. Tänään 30.8.2014 tulee tasan vuosi siitä, kun tämä ainutlaatuinen pieni hevonen laukkasi taivaslaitumille. Boldin muistoa kunnioittaen tahdon kertoa teille nyt meidän tarinan.
Muistan, kun keväällä 2012 paras kaverini
Sonja kertoi alkaneensa käydä ratsastamassa kaverinsa lämpöistä ex-ravuria omistajan ollessa raskaana. Maaliskuun alussa ruuna tulikin sitten Sonjalle ylläpitoon ja he alkoivat treenata oikein kunnolla.
Epävarmasta, osaamattomasta ratsunraakileesta kuoriutui yhä nopeammin toimiva harrastehevonen ja ratsukko alkoi sulautua kohti saumatonta yhteistyötä. Boldin ja Sonjan nopeaa kehitystä oli mahtavaa seurata vierestä, ja tykästyin tuohon kilttiin hevoseen alta aikayksikön. Tuolloin minulla ei ollut ketään ratsastettavaa hevosta koska olin vasta alkanut käydä tuolla tallilla samana keväänä, joten olin onneni kukkuloilla kun pääsin silloin tällöin ratsastamaan ja vieläpä juuri Boldilla.
Heinäkuun lopussa Boldi lähti sitten takaisin omaan kotiinsa. Aika kului, ja taas koitti kevät. Tein tylsyyskuolemaa matikankurssin piinaavan pitkällä tunnilla, kun huomasin Sonjan soittavan minulle.
Boldi oli myynnissä.
"Voi ei mitä jos se joutuu jollekkin, joka ei osaa arvostaa sitä?" Boldi oli kovin ainutlaatuinen tapaus ja välillä sen kanssa oli huumori koetuksella. Mutta ikinä se ei ollut tahallaan ilkeä, vähän hömelö vain. Mitä jos se menisi jollekkin, joka ei osaisi käsitellä sitä oikein?
Halvalla myytävien ex-ravureiden kohtalo ei aina ole se ruusuisin.
"Ostetaan se."
Naurahdin Sonjan heitolle. Voi kun vaan voitaisiinkin.
"Oikeesti, ostetaan se."
Viiden minuutin välitunnin mittaisen puhelinkeskustelun aikana Sonja sai pääni käännettyä. Sen jälkeen alkoi neuvottelusessiot vanhempien kanssa, ja yhtäkkiä se oltiin päätetty. Me ostettaisiin yhdessä hevonen.
Mitä??
7.4.2013 nimet vaihdettiin virallisesti paperiin ja niin tallissamme kuului jälleen Boldin tuttu kimeä hirnunta. En osannut oikein vieläkään sisäistää asiaa, minä ja Sonja omistettiin yhdessä hevonen! Ja se hevonen oli Boldi!
Aloitettiin vähitellen ratsastaminen, intoa pihisten. Se ei kuitenkaan ollut enää se sama Boldi, joka oli lähtenyt Sonjalta edeltävänä syksynä. Yhteistyöhalu oli tiessään, ja opitut asiat unohtuneet täysin. Ymmärrettiin tämä kuitenkin, sillä edellinen omistaja ei ollut ehtinyt juurikaan ratsastaa eli heppa oli lähinnä vaan seissyt. Ajateltiin kuitenkin että no ei siinä mitään, opetellaan taas kaikki alusta. Boldi oli ollut kesällä niin nopea oppimaan.
Boldi osoittautui kuitenkin paljon haastavemmaksi tapaukseksi, mitä oltiin edes kuviteltu. Se vastusteli eikä ollut oikein oma itsensä. Mutta alun hankaluuksien jälkeen, se alkoi taas toimia, pieni askel kerrallaan. Alettiin löytää pikkuhiljaa yhteistä säveltä. Yhä se osasi olla vaikea, mutta sitä vasten pienetkin onnistumiset tuntuivat toistaan suuremmilta saavutuksilta.
Kevät alkoi vaihtua kesään, ja Boldi tuli minulle yhä tärkeämmäksi. Seurasi meidän kahden paras kausi: onnistuttiin usein, otettiin paljon edistysaskelia lyhyessä ajassa ja tehtiin kaikennäköistä kivaa. Elämä hymyili, ajattelin viimein saavani takaisin sen, minkä Sonja oli Boldista edellisenä kesänä tehnyt.
Mutta se kausi päättyi lyhyeen.
Aivan epäreilun lyhyeen.
Yhtenä tuulisena kesäpäivänä Sonja ratsasti Boldilla pellolla tarkoituksenaan tehdä koulutreeni, ja minä olin mukana kuvaamassa.
"Se tuntuu tosi oudolta.
Ontuuko se?"
Askellus tosiaankin oli kummallista, jotenkin töksöttävää.
Maailmani romahti sillä minuutilla.
Boldi ontuu.
Kaikki olivat ihania ja yrittivät lohduttaa, se nyt voi olla mitä vaan eikä varmaankaan mitään kovin vakavaa. Mielessäni kuitenkin huusi koko ajan ikävä ajatus siitä, että kun ex-juoksija ontuu, kyseessä ei välttämättä ole mikään pikkujuttu.
Ei auttanut muu, kuin varata aika eläinlääkäriltä, lastata heppa koppiin ja lähteä tarkistamaan jalat.
Teksti, jonka Sonja on kirjoittanut meidän silloiseen Boldi-blogiin klinikkakäynnin jälkeen:
"...Ennen kuin jalka tutkittiin, äitini pyysi ell katsomaan B:n hampaat
joissa olikin vähän raspattavaa. Tämän jälkeen ell kokeili "pihdeillä",
ettei kavinpohjissa ollut painetta, paiseita tai mitään muutakan
vastaavaa. Ei ollut.
Sitten suunnattiin ulos, jossa ell teki taivutuskokeet molempien etusien
polviin ja vuohisiin. Eli siis taivutti ja piti taivuksissa aina yhtä
kohtaa, jonka jälkeen Iina juoksutti B:tä pikkulenkin siinä pihassa. Oe
todettiin rasittuneeksi siitä syystä että seisoo aina vasemman etusen
varassa hiukan enemmän, eli tämä vamma joka hoidettiin piikittämällä, on
kehittynyt monen vuoden jatkumona. Boldin ve kaviohan kasvaa n. 3vkon
kengitysvälillä kun kaikki muut n. 4-5vkon .. Eli siis rasittaa jalkoja
:/
Mutta nyt Pontun jalka on piikitetty ja tuleva viikko on kävelyä ihan
rennosti maastossa tms. Sitten toisella viikolla voi alkaa jo käyntiä
työstää, kolmannella viikolla alkaa vähän ravailla, neljännellä jo
työstää ravissa jne. :) Ja joka ratsastuksen jälkeen etunen pitää hoitaa
hyvin eli Back On Trackia siihen tullaan käärimään ja jos ei sitä niin
linimenttiä ainakin .. Kyllä siitä vielä hevonen tulee, vaikka turhia
nämä tämmöiset on ! Eteenpäin vaan, sano mummo lumessa!"
"Boldi paranee alta aika yksikön!"
Sisäinen pessimistini kuitenkin myrkytti ajatukseni ja en voinut sille mitään, että ajattelin vain pahinta. Kirosin ja syytin itseäni niin lujaa. Alussa olisin heti halunnut tarkistuttaa Pontun jalat, niinkuin hevosta ostaessa kuuluu. Se kuitenkin vaan jäi, tuttu hevonen eihän siinä nyt mitään vikaa voi olla ja niin edelleen.
Miten olin niin tyhmä. Miksi ei nyt vaan katsottu niitä jalkoja. Ja miksi en tajunnut heti, että Boldi saattaa olla kipeä eikä hankala. Ja mitä jos se ei parane enää ollenkaan.
Siitä alkoi sitten loputtomalta tuntuva lomailu, kävelyttely, jalan kylmäämimen ja murehtiminen. Kunnon kuntoutuksen olisi pitänyt alkaa, mutta Boldin jalka ei alkanut voida paremmin, niinkuin ell oli luvannut. Jatkettiin siis samaa linjaa.
Kyllä se siitä, kyllä se siitä, kyllä se siitä. Mutta silti minä tiesin, että Boldi ei tästä enää paranisi. Aloin hyväksymään asian mielessäni. Ja samalla inhosin itseäni.
Luovuttaja.
Kun muut treenasivat normaalisti, minä kävelytin, kylmäsin ja murehdin. Katsoin vierestä kun muut hyppäsivät ja ratsastivat koulua, ajatellen samalla etten minä pääse ikinä tekemään tuota Boldin kanssa. Se myrkytti mieltä, tallilla käymisestä alkoi tulla inhottavaa ja jopa minun ja Sonjan vahva kaverisuhde alkoi kärsiä.
Boldin tila alkoi mennä pahemmaksi.
Se sai elää laitumella kavereidensa kanssa, ja siitä huokui onnellisuus. Vihdoin sillä oli oma lauma! Tuo pieni hevonen ei näyttänyt ymmärtävän, miksi jalka ei toimi. Ja mitäs väliä sillä edes oli, kun ympärillä oli sen ikioma lauma ja vehreä laidun.
Niin,
Boldi oli onnellinen.
Välillä jalka näytti paremmalta, jopa normaalilta, ja aina toiveet heräsivät. Mutta sitten ne murskaantuivat joka kerta yhtä kipeästi laitumelta kolmella jalalla hyppivää ruunaa hakiessani. En pysty sanoin kuvailla sitä tuskaa, kun pitää katsoa oman rakkaan hevosensa konkkaavan hätääntynyt ja kummastunut, melkein anteeksipyytävä katse silmissään.
Anteeksi että petin teidät.
Viimein muutkin myönsivät sen. Boldista ei tulisi enää hevosta.
Varsinkin paikoillaan karsinassa seisominen sai jalan erittäin kipeäksi, joten olisi reiluinta päästää Boldi pois ennen syksyn kylmiä kelejä kun hevosia ei voinut pitää enää yötäpäivää laitumella. Se oli saanut viettää onnellisen viimeisen kesän, kuuluessaan viimein oikeaan hevoslaumaan.
21.8.2013 koitti Boldin elämän viimeisen klinikkakäynnin aika.
Teksti, minkä kirjoitin sinä päivänä kuvan kera
Facebookiin:
Rakastettiin Boldia viimeiset päivät niin paljon kuin mahdollista.
30.8.2013 raastava, kasvattava ja opettavainen matkamme oli ohi kun ainutlaatuinen, kaunis, upea pikku herramme lähti vihreämmille niityille. Siellä se nyt kirmaa sydämensä kyllyydestä, korvat hörössä tervein jaloin.
Oltiin erittäin typeriä ja naiiveja Boldin suhteen ostopäätöksestä lähtien. Kuitenkaan en kadu alkuunkaan sen ostamista tai meidän kohtaloa. Ilman Boldia minulla ei olisi Firreäkään.
Minä uskon kohtaloon eli siihen, että kaikella on lopulta jokin tarkoitus.
Boldi opetti meidät päästämään irti. Se kasvatti meitä henkisesti yhden kesän aikana ihan älyttömän paljon. Se antoi meille onnistumisen ja kehittymisen tunteita, mutta opetti jatkamaan eteenpäin myös vastoinkäymisissä. Se loi meille mahtavia muistoja. Lopulta se lujitti minun ja Sonjan ystävyyssuhdetta ennemmän kuin mikään.
Kaikesta tästä olen rakkaalle enkelihevoselleni ikuisesti kiitollinen.
Kiitos kaikesta, rakas ukkelimme♥
 |
| Minä & Boldi, kesä 2013 |
 |
| Sonja & Boldi, kevät 2012 |
 |
| Minä & Boldi, kesä 2013 |
 |
| Sonja & Boldi, kevät 2013 |
 |
| Team Keltsi, a.k.a Sonja, Iina & Boldi, kesä 2013 |
 |
| Sonja & Boldi, syksy 2013 |
 |
| Sonja & Boldi, kesä 2012 |
 |
| Minä & Boldi, kevät 2013 |
 |
| Team Keltsi, kesä 2013 |
 |
| Sonja & Boldi, kevät 2012 |
 |
| Kevät 2013 |
 |
| Sonja & pv-ruuna Eino ja minä & Boldi, kevät 2013 |
 |
| Kevät 2013 |
 |
| Sonja & Boldi, kevät 2013 |
 |
| Minä & Boldi, kevät 2013 |
 |
| Minä & Boldi, kesä 2013 |
 |
| Sonja & Boldi, kesä 2013 |
 |
| Kaisa, & Boldi, kevät 2012. Katsokaa nyt, miten Kaisa on pieni! Tuo on siis se sama Kaisa, joka täällä minun blogissanikin usein esiintyy :'D |
 |
| Kesä 2013 |
 |
| Sonja & Boldi, kevät 2012 |
 |
| Minä & Boldi, kevät 2013 |
 |
| Minä & Boldi, kesä 2012 |
 |
| Sonja & Boldi, kevät 2012 |
 |
| Minä & Boldi, kesä 2013 |
 |
| Sonja & Boldi, kevät 2013 |
 |
| Kesä 2013 |
Sonja & Boldi, kesä 2012
Lepää rauhassa Bold Texas
7.7.1997 - 30.8.2013
♥
Kaikki postauksen kuvat © minä, Sonja, Kaisa, Laura sekä Veera R.
Siinä meidän tarina nyt oli. Toivottavasti edes joku jaksoi lukea tekstin kokonaan.
Jos joku haluaa, voitte käydä kurkkimassa meidän vanhaan Boldi-blogiin, jonka jätimme julkiseksi Boldin muistolle.
http://itsmeyouandhim.blogspot.fi/
Kaikki postauksen kuvat © minä, Sonja, Kaisa, Laura sekä Veera R.