.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

The Last Goodbye

Nyt on koittanut hyvästien aika.

Minun elämässäni alkaa isot muutokset, jotka vaativat kaikenlaisia elämänvalintoja.
Yksi niistä valinnoista on se, että Firre lähti tänään uuteen kotiin.


Sanat eivät riitä. Kiitos aivan kaikesta maailman hienoin kultapoika, opettaja, sielunystävä.



 Tämän myötä 12 vuotta kestänyt hevosharrastukseni loppuu, tai jää ainakin tauolle. Kuka tietää, jos jossakin elämänvaiheessa aloitan ratsastuksen uudelleen.

Myös blogi lopettaa nyt virallisesti. Jätän sen kuitenkin paikoilleen tähän osoitteeseen, sillä täältä löytyvät kaikki minun ja Firren rakkaat muistot.
Olen saanut nauttia ihanan aktiivisesta lukijakunnasta koko blogin olemassaolon ajan. Kommentointi on aina pysynyt asiallisena ja tsemppaavana ja te olette antaneet minulle innostusta sekä hyviä neuvoja.

Iso kiitos kaikille blogini seuraajille ♥


27 kommenttia:

  1. Voi ei! Tää blogi on ollut niin mahtava, te olitte huippupari Firren kanssa! Teidän kuulumisia jään kyllä kaipaamaan... Sen verran mielenkiintoisia postaukset aina olivat! Kaikkea hyvää sulle ja Firrelle sinne uuteen kotiin :)

    VastaaPoista
  2. Voi että, tsemppiä sulle nyt tosi paljon! Ihanan muistovideon oot tehnyt, vau. ♥ Pakko vielä tähän loppuun sanoa, että en ole luultavasti ikinä nähnyt näin hyvää suhdetta hevosen ja ihmisen välillä. Teit todella hienoa työtä Firren kanssa, ei voi muuta kuin ihailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua miten ihanasti sanottu, kiitos Soila! :')

      Poista
  3. Voi apua :o nyt ei löydy enää edes sanoja. Olitte Firren kanssa niin upea pari ja tää blogi ollut alusta asti mun suosikkiblogien joukossa. Harmi kun teidän ajat loppui :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih se on kiva kuulla, kiitos paljon! Itseäkin harmittaa tietysti älyttömästi, mutta näin on silti paras :(

      Poista
  4. Melkein tuli tippa linssiin :'(

    VastaaPoista
  5. Tota videota kattoessa nous kyynel silmään <3

    VastaaPoista
  6. Voi ei, olitte aivan upea pari, tsemit sulle! :( En tiedä olenko vähän tahditon, mutta oletko myymässä Firren tavaroita sitten pois, tarkoitan tällä esim. blogikirppistä tms?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Ja annoin kaikki varusteet Firren mukaan, joten kirppistä ei ikävä kyllä ole tulossa :/

      Poista
  7. Voi ei :((( Tää blogi oli niin paras ja Firre aivana ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin :( Kiva että tykkäsit blogista ja Firre on kyllä todellinen kultakimpale :')

      Poista
  8. Miks firre lähti :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska mulla on nyt lukio ohi ja seuraavaksi muutan kotoa johonkin isoon kaupunkiin opiskelemaan, eikä mulla ole enää mahdollisuutta pitää hevosta. Päätöstä nopeutti myös nykyinen ajanpuute.

      Poista
  9. Kyynel silmässä, niin kaunis ja koskettava video ja postaus..♥

    Toisaalta osasinhan tätä odottaakin, mutta aina tuntuu niin oudolta kun lempiblogi lopettaa. Muistan kun joskus aikoinani blogisi löytäneenä selasin kaikki postaukset läpi, muistan miten kerroit kuinka kuulutte Firren kanssa yhteen. Ja niin teittekin. Aina teitä ihailleena ja samanlaisesta molemminpuoleisesta luottamuksesta haaveilleena voin sanoa, että kaipaamaan jään niin Firreä kuin koko blogiasi! :'(♥

    Kaikkea hyvää sinulle, ja Firrelle myös vaikkei se enää sinulla ole. Kiitos näistä upeista postauksista, ja ehkä kautta aikojen parhaasta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Merika, kiitos aivan ihanasta kommentista! ♥ Mukavaa kuulla, että ajattelit meistä ja meidän blogista noin :'3

      Poista
  10. Eikä! Tykkäsin sun blogista ihan hirmusesti ja kun Firrekin vaikutti tosi ihanalta hepalta :( Teillä näytti olevan aivan mielettömän hyvä luottamus ja sovitte muutenkin yhteen tosi hyvin :') Firren lähteminen oli varmasti sinulle kova paikka, joten tsemppiä!

    VastaaPoista
  11. Ihana, ihana video, ihania kuvia, ihania teitä ja ihania kaikkia nyyh ♥ Ootte ollu kyllä aivan loistava parivaljakko, on ollu aivan upea seurata sivusta kuinka kasvoitte yhteen ja luotitte toisiinne. Oon niin onnellinen että löysitte toisenne ja toisaalta että pääsitte eroonkin toisistanne. Oot rohkee nainenn♥

    VastaaPoista
  12. Ei, ei, ei, ei!!! Löysin sun blogis vasta liian myöhään voi ei :( Aivan ihana hevonen, mutta luotan arvostelukykyysi ja siihen, että Firre sai rakastavan uuden kodin ♥ Onko uudella omistajalla blogia, Firre on niin mainon näköinen hevonen?

    VastaaPoista
  13. Voi ei, harmi juttu että miellyttävä blogi löytyi vasta lopettamisen jälkeen :( Mutta oikein kiva kommentti, tulin aivan hyvälle tuulelle! :') Ja minun tietääkseni uudelta omistajalta ei kyllä blogia taida löytyä :(

    VastaaPoista
  14. Aloitin vasta sun blogin lukemisen mutta nyt lopetän:'( Toivottavasti saat hyvän loppu elämän. Tässä parit blogi ehdotukset jos vaikka haluut lukee: perfect-pony.blogspot.fi. valkoinentammaontaikaa.blogspot.fi. reetuli.blogspot.fi. suokkipoikaliekinleimu.blogspot.fi. alma-poni.blogspot.fi. hegoir.blogspot.fi. wewillereash.blogspot.fi. nellahpulla.blogspot.fi. mustaavalkoisella.blogspot.fi. ja vielä yksi kimbeshetu.blogspot.fi. Toivottavasti löytyi joku kiva blogi mitä voisit seurailla;):/

    VastaaPoista

kaikki lähetetyt kommentit julkaistaan tarkistamisen jälkeen ☺