I've found my treasure♥

Heippa kaikki, varoitan nyt heti aluksi että tästä postauksesta tulee tavallista poikkeavaa sepustusta koska nyyh, joten jos ei lässynlää-tekstit kiinnosta, tämä ei välttämättä ole lukemisen arvoinen. :')

Jooh.

Jouluna mulle ja Firrelle tulee yhteistä taivalta neljä kuukautta. Se on lyhyt aika, mutta silti tästä hevosesta on kerinnyt tulla mulle jotain niin rakasta. Usein pysähdyn oikein ajattelemaan että mitä ihmettä, Firre on oikeasti mun hevonen, ei kenenkään muun. Mun oma aarre.

En koskaan osannut kuvitella, että ensinnäkään ikinä saisin ikiomaa hevosta (osaomistuksia ei lasketa), tai saatika sitten sitä että löytäisin juuri sen hevosen joka on kuin tehty mulle. Sen jonka kanssa mut on luotu yhteen.

molemmat kuvat © Kaisa

Mä en kykene edes selittämään sitä kiintymystä ja rakkautta mitä tunnen tätä hölmöä eläintä kohtaan. Ja mikä parasta, ensimmäistä kertaa ikinä musta tuntuu että tuo hevonen rakastaa myös minua.

Ennen luulin tietäväni mistä siinä ihmisen ja hevosen välisessä sanattomassa siteessä on kyse ja että olin jo kokenut sen. Miten pystyinkään olla niin väärässä.

Kaikkein parasta mitä Firre on mulle tämän vajaan neljän kuukauden aikana opettanut on juurikin se luottamus ja side ihmisen ja hevosen välillä. Se, kun sanoja ei tarvita.

Se on parasta mitä hevonen voi ihmiselle antaa.

vanha, melko epäonnistunut Firrestä tekemäni video

Ja miksi tällainen herkkispostaus? No minäpä vähän avaan:

Fifi on ollut vähän flunssainen sunnuntaista lähtien (kaksi tallin muutakin hevosta ovat sairastaneet pienen flunssan viime aikoina), ja keskiviikkoiaamuna tallinomistajat (Sonja & hänen äitinsä) olivat sitten kiikuttaneet Fiipen klinikalle sillä välin kun minä olin koulussa. Syy tähän oli siis se, että Firre ei ollut saanut hengitettyä kunnolla vaan se henkäili sillä tavalla ihan pintahengittäen (you know, vähän niinkuin itsekkin kun on flunssassa niin ei saa hengitettyä syvään kun kurkkuun sattuu ja yskittää) niin ihanatihanat tallinomistajat päättivät varmuuden vuoksi mennä näyttämään Fifiä eläinlääkärille, että kyse on varmasti flunssasta eikä mistään puhkurioireista.

Noh, Sonjan äiti sitten soitti minulle sen jälkeen kun Fin oli tutkittu. Hän aloitti puhelun kertomalla, että he ovat nyt Firren kanssa klinikalla.

Sen lauseen aikana maailmani romahti ja ehdin ajatella kaikki pahimmat asiat läpi. 

Firre olisi jotenkin sairas.

Firre olisi jotenkin loukkaantunut.

Firre pitäisi lopettaa ja minä menettäisin sen ihan samalla tavalla kuin Boldinkin.

Tuntui niinkuin tuon lauseen jälkeen olisi tullut monta minuuttia kestävä hiljaisuus, kyyneleetkin polttelivat jo silmien takana.

Sitten Sonjan äiti jatkoi juttuaan ja selitti että mistä on oikeasti oikein kyse. Olin yhä niin järkyttyneessä tilassa, että hädin tuskin ymmärsin tapauksen olleen vain aivan tavallinen flunssa ja että Fifillä ei ollut yhtään mitään hätää. Pikkuhiljaa aloin palautua ja ymmärsin kiittää ja kysellä vähän lisätietoja.

Puhelun loputtua kyyneleet ja nauru purkaantui yhtä aikaa - olin varmaan aikamoinen näky :'D
Kun kaverini tuli kysymään että mikä on oikein hätänä, kyyneleet silmissä ja itku kurkussa kerroin hänelle että Firrellä on flunssa ;_____;
Mitäköhän lie hänkin on ajatellut minusta sillä hetkellä..... :D

Myöhemmin täysin järkytyksestä toivuttuani osasin jo naureskella omalle draamailulleni, pessimisti-Iina taas vauhdissa. Mutta sen voin sanoa että kyllä säikähdin ja pirusti, varsinkin kun juuri kävin syksyllä läpi osaomistushevoseni lopetuksen..

Mutta, loppu hyvin kaikki hyvin. Nyt Fifillä on kortisoni- ja antibioottikuuri ja sitä saa ellin mukaan liikuttaa normaalisti (paitsi että pelaan kyllä varman päälle ja otan rennommin muutamat ensimmäiset päivät). 

Tällaisten tapausten myötä sitä vasta oikein ymmärtää, miten paljon voi yhtä höpsöä heppaa rakastaa!

© Sonja